Kirjoittaja
C:n, 18v, sekalaista avautumista suhdeongelmistaan maustettuna hieman yleismaailmallisemmilla pohdinnoilla miehistä, suhteista ja elämästä yleensäkin..
|
23.12.2008 - 22:58
Kuten varmaan kaikki (jos teitä on) vakkarikävijät on huomanneet, päivitykset olleet viimeisen kuukauden olemattomia ja sitä ennenkin jo päivitystahti laski tasaisen varmasti.. Koska Google Analyticsin mukaan täällä oikeasti edelleen joku käy, ajattelin että kaipa mun nyt pitää jotain kirjoittaa.. Tuskin tulen jatkamaan tätä blogia, koska juuri nyt en jaksa edes ajatella ihmissuhteita ja miehiä, saati sitten kirjoittaa niistä. Lisäksi kevään kirjoitukset ja töiden ja kämpän etsiminen vie kaiken energian, joten blogin ajatteleminenkin on alkanut olemaan pakkopullaa. Ja tämähän piti nimenomaan olla ajanvietettä ja tapa purkaa ajatuksia, joten ajattelin nyt lopettaa kirjoittamisen joko kokonaan tai pitää taukoa kunnes kirjoittaminen kiinnostaa taas. Siksi en siis poista tunnustani kokonaan.. Mutta jooh, hyviä jatkoja kaikille lukijoille ja toivottavasti eksytte takaisin jos joskus tulevaisuudessa jatkan kirjoittelua.
Ja kaipa sitä hyvät joulutkin pitää toivotella. Sekä mukiinmenevää vuotta 2009.
29.11.2008 - 21:38
Haa, löysin Feniin blogista mukavalta kuulostavan haasteen, jonka ajattelin tehdä. Välttelen varsinaisen postauksen kirjoittamista näin, aiheesta ei nimittäin ole aavistustakaan. Joku sais kyllä vähän vihjailla, mistä voisin kirjoittaa.1. Miten valitsit blogisi nimen ja nimimerkkisi?
Nimimerkkihän on sama kuin blogin nimikin. Ja nimen selitin heti ensimmäisessä postauksessani. Muistin virkistykseksi todettakoon, että nimi tulee eräästä jännärikirjasta jossa murhaajaa kutsutaan nimellä Cupido. Kirja sattui olemaan pöydälläni, kun blogin aloittamisen keksin, joten varastin nimen siltä.
2. Miksi aloitit bloggaamisen?
Löysin eräältä keskustelupalstalta Feniin aloittaman viestiketjun, jossa kyseltiin ihmissuhdeblogien perään. Sitä kautta löysin Ikisinkun ja luettuani sitä päätin että hitot, nyt toteutan päässäni pyörivät ajatukset blogista kun aihekin piirtyi vähän selkeämpänä mieleen kuin ennen.
3. Mikä on ollut parasta, mitä tähän mennessä olet kokenut bloggaamisen kautta? Entä ikävintä?
Ikävintä on tähän mennessä olleet vain satunnaisesti päässäni pyörivät pohdinnat siitä, mitä kävisi jos joku tuttu löytäisi blogini ja tunnistaisi minut. Erityisesti tietysti panikoin sitä, jos Herra joskus eksyy tänne.. Ja parasta, hmm. Kun tuo luku kävijälaskurissa hitaasti kasvaa koko ajan ja tiedän, että joku oikeasti lukee näitä vuodatuksiani. En ole koskaan ollut kovin luottavainen kirjoitustaitojeni suhteen ja siksi on ollut kiva huomata, että kirjoitan ainakin sen verran kiinnostavasti että jotkut jaksavat seurata tätä blogia säännöllisesti ja satunnaisetkin kävijät lukevat useampia postauksia, ainakin Google Analyticsin mukaan.
4. Mitä uskot blogillesi tapahtuvan vuonna 2009?
Uskon, että jatkan samaa rataa. Toisinaan jaksan päivitellä useammin, toisinaan harvemmin. Aihepiiri saattaa muuttua hienoisesti kotoamuuton jälkeen, kun panikoin lähinnä day-to-day-selviytymistä, mutta uskoisin jatkossakin pääasiassa käsitteleväni parisuhteita ja niiden vaikeutta. Herran kanssa säätö jatkuu varmasti (varsinkin, kun tulen muuttamaan hänen kotikaupunkiinsa) , joten jos en enää keksi mitään yleistä asiaa niin vuodatan vain omia suhdesotkujani. Blogin alkuperäinen tarkoitushan oli purkaa ajatuksia jonnekin, kun ei kavereillekaan kehtaa koko ajan vuodattaa, joten tulevaisuuskin näyttää aika turvatulta.
21.11.2008 - 15:30
Kumpi sinä olet: ihminen, joka ei lähde mihinkään ilman kalenteria ja aikatauluttaa elämänsä useita viikkoja eteenpäin vai ihminen, joka ei vielä samana päivänäkään ole varma siitä, mitä tekee illalla mutta ei stressaa asiasta? C kuuluu ensimmäiseen ihmisryhmään, varsinkin vielä vuosi sitten kalenteri oli välttämättömyys ja sieltä löytyi suunnitelmia monen viikon päähän. Nykyään olen oppinut ottamaan hieman rennommin, aina ei tarvitse tietää etukäteen tietyn päivän suunnitelmia eikä maailma kaadu, jos suunnitelmat muuttuvatkin viime hetkellä.
Mutta tarkoituksenani ei ole kirjoittaa näistä kahdesta ihmistyypistä vaan niiden sopimisesta yhteen. Voiko spontaani hetkessäeläjä tulla toimeen kumppanin kanssa, joka vaatii saada tietää suunnitelmista vähintään useita päiviä ennen tapahtumia? Ja voiko elämäänsä kontrollia haluava jaksaa puolisonsa ainaisia suunnitelmanmuutoksia ja "en mä tiiä vielä"-vastauksia?
Yllätysyllätys C:ltä löytyy omakohtaista kokemusta tästä(kin) asiasta, en kai kirjoittaisikaan asiasta josta en tietäisi mitään. Herra oli tässäkin vastakohtani, hän ei tosiaankaan tiedä menojaan vielä samana päivänäkään ja vain suuttuu, jos häntä yrittää saada pohtimaan suunnitelmaan hieman pidemmälle.. Ehkä eniten tuo suunnitelmattomuus otti päähän kaukosuhteen takia. On oikein hauska yrittää suunnitella, milloin mahdollisesti voisi nähdä toista, kun haluaisi tietää asiasta edes viikon etukäteen ihan jo rahatilanteen takia ja toinen ahdistuu jos kyselee seuraavien viikonloppujen aikataulua..
Toisaalta vanha viisaushan toteaa, että vastakohdat vetävät toisiaan puoleensa ja ainakin tässä asiassa se pitää paikkaansa. Jos parisuhteen molemmat osapuolet ovat kalenteri kädessä eläviä kontrollifriikkejä, elämästä tulee helposti tylsää ja parisuhde on aikataulutettu minuutin tarkkuudella, siitä ovat spontaani seksi tai yllätysvierailut kaukana. Jos taas molemmat elävät hetkessä, käy helposti niin että alkuhuuman jälkeen suhde laimenee ja loppuu kuin itsestään, kun kumpikaan ei panosta toisen näkemiseen vaan kumpikin lähtee hetken mielijohteesta kavereiden mukaan vaikka kumppania olisi pitänyt nähdä.
18.11.2008 - 20:27
Fenii haastoi minut.
Polttavimmat asiat, top4: 1. Kirjoitusten tulokset. Ne on maanneet koulun kansliassa jo viime perjantaista asti, mutta olen ollut raukka enkä uskalla käydä kysymässä niitä.
2. Työnhaku. Miten voi olla näin vaikeaa löytää töitä edes tästä läheltä kun pääsee henkilökohtaisesti kyselemään yrityksiin. Ja miten paljon vaikeampaa tuleekaan olemaan töiden hakeminen 250km päästä, kohta pitäisi jo alkaa etsiskelemään aktiivisesti.
3. Edelliseen kohtaan liittyen kämpän haku ja tavaroiden hamstraaminen. Toivottavasti jo muutaman kuukauden päästä olisi tiedossa muutto pois kotoa, siksi pitää nyt kerätä kaikki tärkeimmät tavarat kun vielä pappa ja mamma betalar.
4. Herra.
En haasta erityisesti ketään. Jokainen joka haluaa, tehköön.
15.11.2008 - 12:05
Naistenlehdet ovat pullollaan ohjeita siihen, miten miehestä saa romanttisemman ja miten luoda romanttinen ympäristö illalliselle, kosinnalle tai vaikka siivouspäivälle. Mutta mitä romantiikka on? Ja miksi miehet stereotyyppisesti ovat epäromanttisia ja naiset niitä, jotka haaveilevat lisäromantiikasta suhteeseen?
Romantiikka. Sana tuo minulle mieleen lähinnä kynttilöitä aseteltuna eri paikkoihin, jotain imelää musiikkia ja parin söpöilemässä sohvalla. Olen ehkä maailman epäromanttisin nainen, kynttilät varsinkin ovat minulle lähinnä kauhistus ja jos niitä on jossain palamassa, keskityn lähinnä mahdollisten palovaarojen pohtimiseen ja unohdan, että vieressäni istuisi miespuolinen henkilö johon olisi tarkoitus kiinnittää huomiota. Tylsistyn myös kuoliaaksi, jos minut istutetaan sohvaan katsomaan jotain romanttista draamaa siinä toivossa että kyynelehtiessäni elokuvan lopputekstien aikana erehtyisin suhtautumaan positiivisesti miespuolisen henkilön lähentelyihin. Minulle romantiikka on enemmänkin sitä, että mies huomio minua pienillä asioilla arjessa. Nimenomaan pienillä, muistaa vaikkapa ostaa kotiinsa minun lempisiideriäni tietäessään että olen tulossa kylään tai poistaa soittolistaltaan pahimmat teknokappaleet yhden illan ajaksi. Jos mies sen sijaan ilmestyy oveni taakse kukkapaketin kanssa, kukat lentävät roskiin ja mies jää ilman toivomaansa palkkiota "romanttisuudestaan".. Mikä kukkien funktio edes oikein on, ne haisevat, keräävät kesäisin ötököitä, ne kuihtuvat pois muutaman päivän jälkeen? Turhaa rahanmenoa.
Kuten jo aiemmin on käynyt selväksi, Herra ja minä olemme täysin toistemme vastakohtia. Niin myös romanttisuuden kohdalla. Herra osaa olla ja on romanttinen. Tai ainakin yrittää olla, teen kyllä yritykset tyhjiksi melko nopeasti. Kaikkien aikojen ensimmäinen riitammekin koski tätä, Herra halusi ostaa minulle joululahjan mutta kielsin ostamasta koska en juhli joulua enkä pidä lahjomistraditiosta. Herra loukkaantui ja riita oli valmis. Sen jälkeen opin sietämään edes jonkunlaista romanttisuutta Herran puolelta, eniten ehkä mieltä lämmittivät hänen tekstiviestinsä joihin oli leperrelty kaikenlaista yliromanttista. Myös biisi, jonka hän sävelsi minulle, oli ihan kiva yllätys koska se ei ollut mikään rakkauslaulu vaan kunnon metallia.
Romanttisuudet Herran puolelta loppuivat tietysti eron aikoihin. Kesällä ja nyt syksyllä, yllättäen yhteyttä ottaessaan, tekstiviesteissä oli kuitenkin taas niitä yliromanttisia sepustuksia. Mutta kaikkein romanttisimman asian Herra teki viime viikonloppuna. Sain tekstiviestin perjantai-iltana yhdentoista aikaan, että jos hän vain saa kyydin, tulisi kylään. Ja pian jo soikin puhelin, että on kolmen minuutin päästä pihassa.. Yhtä aikaa olin taivaissa, koska en edes tiennyt hänen olevan lähelläkään kotikaupunkiani ja samalla vihainen, koska hänen isänsä luota ei todellakaan saavuta meille kolmessa minuutissa joten hän oli jo matkalla kysyessään sopiiko tulla, oli siis varma etten vastaa ei.. Mutta olihan se silti aika romanttisesti tehty, tuollainen yllätysvierailu. Vaikka vierailun funktio taisikin olla vain seksi.
Ja tästä postauksesta voi rivien välistä lukea, että Herran kanssa edelleen sekava tilanne menossa. Saa nähdä mitä tästä tulee tai ei tule.
05.11.2008 - 16:45
Heti alkuun isot pahoittelut vaitiolosta, C oli lomailemassa Italiassa (italialaiset miehet ei muuten ole yhtä upeita kuin kaikkialla hehkutetaan), täysi-ikäistyi ja teki koulutehtäviä kerrankin ahkerasti, joten blogi on jäänyt vähemmälle. Koitan aktivoitua taas.
Olen eräällä keskustelupalstalla viime aikoina väitellyt siitä, saako poikaystävän kännykkää katsoa hänen selkänsä takana. Ajatuksia tästä on herännyt paljonkin ja niinpä ajattelin tännekin asiaa pohtia, lisäten mukaan myös poikaystävän sähköpostit ja mesekeskustelujen lokitiedostot.
En yksinkertaisesti käsitä, miten kukaan voi puolustella toisen henkilökohtaisten yhteydenpitovälineiden stalkkaamista. Kyllä, minäkin olen toisen kännykkää näprännyt ja puhelutietoja katsellut, kuitenkin niin että kännykän omistaja on ollut vieressäni ja olen pyytänyt luvan tähän tutustumiskierrokseen etukäteen. Toki tuonkin funktion voi kyseenalaistaa, mutta pääasiassa ajattelin nyt käsitellä luvatonta tutkimista.
Keskustelussa heräsi tämän stalkkaamisen puolustajilta kommentteja siitä, miten voisi tietää poikaystävän pettävän jos ei katso hänen kännykäänsä eikä muita merkkejä ole. Eikö sitten voisi vain tyytyä siihen, että kun poikaystävä ei muuten käyttäydy oudosti, hän tuskin pettää? En ole koskaan ollut suhteessa, jossa en olisi luottanut toiseen koko ajan sataprosenttisesti, en ymmärrä miten kukaan haluaisi elää jatkuvassa epäilyksessä tai pelossa. Jos ei luota toiseen vaikka toinen ei ole antanut minkäänlaista aihetta epäilyksiin, olisiko aika joko lopettaa suhde tai katsoa peiliin ja alkaa kohentaa omaa itsetuntoa ja karsia turhaa mustasukkaisuutta?
Osa yritti selittää sitä, että jos ei ole itse tullut koskaan petetyksi, ei voi tietää millaista se on ja että tottakai sen jälkeen epäilee miehiä. Miten niin tottakai? Eron jälkeen uuteen suhteeseen siirrytään vasta sitten, kun siihen ollaan valmiita ja edellisen suhteen traumat on saatu pois päästä. Ei ole uuden miehen vika, jos eksäsi on pettänyt, joten miksi siitä silti pitää tehdä tämän uuden miehen ongelma mustasukkaisuudella ja turhilla epäilyksillä? Jos et pysty luottamaan miehiin, älä edes ala seurustella.
Miksi minusta sitten ei ole oikein katsoa toisen kännykkää? Ihan ensiksi jo sen takia, että kuten otsikkokin muistuttaa, Suomen laissa mainitaan sana kirjesalaisuus. "Kirjeen, puhelun ja muun luottamuksellisen viestin salaisuus on loukkaamaton." Kirjesalaisuus siis kattaa myös kaikki sähköisen viestinnän välineet; tekstiviestit, sähköpostit ja mesekeskustelut. Ei, en itsekään aina noudata lakia mutta rikon vain turhiksi tai mitättömiksi kokemiani lakipykäliä, tämä laki taas on mielestäni erittäin tärkeä.
Kun kirjoitan kaverilleni tekstiviestiä, jossa tilitän miesongelmiani tai muita henkilökohtaisia asioitani, en tahdo joutua miettimään, lukeeko kaverini kumppani hänen tekstiviestejään, mukana myös minun yksityiset asiani. Jos kuulisin jonkun kaverin kumppanin jääneen kiinni tai tunnustaneen tällaisen käytöksen, se kaverisuhde olisi erilaisten viestimien suhteen jäissä kunnes kaveri selventäisi omat henkilökohtaiset rajansa kumppanilleen. Samasta syystä olisi suhteellisen iso kriisi, jos saisin oman kumppanini kiinni tällaisesta omatoimisesta tutkinnasta. Tahdon kavereideni voivan luottaa minuun enkä halua aina muistuttaa heille että "hei, kerro sitten kun nähdään kun **** lukee nää viestit niin ei viittis tässä käsitellä tota juttua".
Voitaisiinko kaikki kunnioittaa kumppanin ja myös hänen ystäviensä yksityisyyttä, jooko?
10.10.2008 - 19:53
Miksi ihmiset pettävät puolisoitaan? Pitääkö paikkaansa, että "jos pettää kerran, pettää toisenkin"?
Omakohtaista kokemusta ei pettämiseksi tulemisesta ole, joten en osaa sanoa yhtään miltä se tuntuu. Pettäjä olen kyllä, petin Herraa edeltänyttä eksää Herran kanssa. Silloin pettäminen johtui ihan puhtaasti siitä, etten tuntenut eksääni kohtaan enää mitään mutta en vain ollut uskaltanut jättääkään ja kun Herra käveli vastaan, en juuri ajatellut mitä tein. Olin tuolloin nuori ja tyhmä, nykyään hieman viisaampi. Toivottavasti. Tosin ei tämä eksä koskaan saanut tietää pettämisestäni, joten en satuttanut ketään. Vai satutinko? Voiko joku sellainen satuttaa, mistä ei tiedä?
Syitä pettämiseen voi olla paljon. Suhde on käynyt tylsäksi, ei ole tunteita, seksi on huonoa, halutaan tietää onko ruoho vihreämpää aidan toisella puolella, sekoillaan humalassa, annetaan periksi ihastukselle. Myös käsityksiä pettämisestä on monia, toisille pettämistä on jo ajattelun tasolla toteutettu pettäminen, toisille vasta seksi lasketaan pettämiseksi. On suhdekohtaista, missä tämä rajaa menee ja missä sen pitäisi mennä. Ongelmia tulee sitten, kun suhteessa ei ole sovittu pettämisen rajoista ja toinen saa yllättyä siitä, että kumppani koki pettämiseksi aivan viattoman flirttailun kesäisellä terassilla.
Onko pettäjä sitten aina pettäjä? Oman kokemukseni perusteella olen sitä mieltä, ettei ole. Herran kanssa seurustellessa ei käynyt kertaakaan edes mielessä pettää häntä, koska tunteita löytyi ihan eri tavalla kuin häntä edeltäneeseen eksään. Toisaalta jos olisin jäänyt tunteettomaan suhteeseen tämän eksän kanssa, olisin varmasti pettänyt uudelleenkin.
Voiko puolison pettämistä jotenkin ehkäistä? Monen päähän varmasti hiipii ajatuksia, joissa pohditaan että jos opettelen tämän ja tämän tempun ja esittelen sen kumppanilleni makuuhuoneessa, ei hänen ainakaan vieraista tarvitse lähteä seksiä hakemaan. Tai jos pidän itsestäni ja ulkonäöstäni huolta, ei puoliso katoa nuoremman ja kauniimman naisen matkaan. Mutta minusta paras tapa estää puolison uskottomuus on luottaa häneen ja itseensä. Jos koko ajan kyselee puolison menoista ja suorastaan syyttää häntä pettämisestä vaikkei mitään konkreettista näyttöä olisikaan, kumppani voi ajatella että häntä pidetään pettäjänä joka tapauksessa ja että hänhän voi sitten samantien oikeasti olla pettäjä. Myös tyytyväisyys itseen on tärkeää, sillä hyvän itsetunnon omaava ihminen on kaikkein kaunein. Vaikka ulkonäkö olisi kuin suoraan mallimaailmasta tai pornolehdestä, jos koko ajan peittelee vartaloaan, pukeutuu huomiota herättämättömästi, vähättelee itseään ja mainitsee vikoja itsestään, puolisokin voi herätä huomaamaan ne ehkä aivan mitättömät viat joihin ei kiinnittäisi mitään huomiota ilman henkilön itsensä suurentelua.
Koska minulla ei ole kokemusta pettävästä puolisosta, en osaa myöskään sanoa miten pitäisi suhtautua tilanteeseen jossa kumppanin uskottomuus tulee esille ja pitää alkaa miettiä suhteen tulevaisuutta. Toisaalta uskon, että virheet ovat inhimillisiä ja että pettämisen syystä riippuen voidaan uskottomuudesta päästä yli keskustelemalla ja muuttamalla suhteessa olevia virheitä. En usko, että kukaan pettää, jos suhde ja puoliso on täydellinen, joten petetyn olisi myös hyvä miettiä omaa toimintaansa eikä vain loukkaantuneena jättää, jos pettäjä erehtyy kertomaan syyksi pettämiseensä esimerkiksi puolisonsa kylmyyden. Toisaalta luottamusta on vaikea saada takaisin ja kaikilta se ei onnistukaan. Mutta ehkä jokaisella on varaa antaa pettäjälle toinen mahdollisuus, jos suhde muuten on ollut tyydyttävä ja pettäjä oikeasti katuu tekoaan. Jos aika osoittaa, että pettäjä ei muuta käytöstään tai petetty ei pääse eroon loukkaantumisestaan, vihastaan ja kostonhalustaan, on parempi lopettaa suhde kuin ajautua kierteeseen, jossa kummatkin pettävät vuorotellen.
04.10.2008 - 22:18
Sain vihdoinkin aikaiseksi kaivella nettiä uuden blogipohjan toivossa ja löytyikin ihan liikaa mahtavia pohjia. Lopulta, pitkällisen mietinnän jälkeen, pohja löytyi täältä. Valitsin tämän pohjan, koska kuva ilmaisee tämänhetkisen fiilikseni täydellisesti ja lisäksi kuvassa olevassa henkilössä on melkoisesti samaa näköä C:n kanssa. Ja uuden pohjan kunniaksi ajattelin samalla valottaa teille hieman, miltä C täällä blogin toisella puolella oikeasti näyttää.
Kiinnitin huomion tähän pohjaan juuri kuvan kynsien takia. C:ltä nimittäin löytyy parhaillaan täsmälleen samanväriset kynnet, pidemmät tosin. Yleensäkin pyrin pitämään kynteni aina lakattuina, väreinä on aina joko tumman violetti tai kirkkaanpunainen. Herran tekosia tuo mieltymykseni punaiseen, lievän painostuksen alla sitä ensimmäisen kerran kokeilin ja ihastuin. Herran ansiota on myös se, että en nykyään leikkaa kynsiäni kuin silloin jos ne lohkeavat. Lähinnä muotoilen viilalla, pituutta en vähennä mitenkään. Joten yleensä kynteni siis ovat melko pitkät, viime viikolla kaverin mittausten mukaan 1,5cm.
Myös kuvan henkilön silmät ovat kuten C:llä, hieman kirkkaammat vain. Täältä löytyy myös vihreät silmät ja kelpaisi kyllä noin huomiotaherättävä väri. C:n silmät ovat hieman tummemmat ja iiriksen ympärillä on kummallinen keltainen tai kultainen rengas, sen koko vaihtelee valon mukaan.
Hiusten värikin täsmää, blondi on C:kin. Ei tosin noin vaalea vaikka haluaisikin. Luonnollinen hiustenväri olisi suomalaisille tuttu maantienharmaa, joten tällä hetkellä löytyy hieman sen väristä juurikasvua. Muu pehko on pohjaväriltään erittäin vaaleanruskeaa (vaaleusaste 9, jos sanoo mitään) ja päällä on reilusti aivan blondeja raitoja (vaaleusastetta 10 siis). Tämä on ensimmäinen kertani blondina, olin vielä viime keväänä brunette. Odotan jo ensi syksyä, jolloin on suunnitelmissa räväyttää kirkkaanpunaisilla hiuksilla (ajatelkaa nyt miten hyvin punainen näkyy blondin päälle laitettuna!) ja siirtyä niistä sitten mustiin. Pitäähän kaikki "perushiusvärit" testata.
Pituutta C:ltä löytyy 162,5cm eli melko lyhyt olen. Sitä tosin koitan kompensoida korkokengillä, joihin yritän päkiöitäni totuttaa. Vaikka koko kesän kävelin 7cm koroilla ja nyt syysnillkureissa korkoa on 2cm vähemmän, pidemmät kävelytuokiot eivät onnistu edelleenkään. Odotan mielenkiinnolla talvea, kun käyttöön tulevat taas 8cm korkeat talvisaappaani.
Olen melko sopusuhtainen, en laiha mutta en lihavakaan. Painoindeksi pyörii kai jossain 20 tienoilla. Olen viime aikoina lihonnut muutaman kilon, mutta toisaalta se ei näy missään muualla kuin rintavarustuksessani. Vielä vuosi sitten kaksoset (mukahauska nimitys komedialeffoista) olivat kokoa B, nyt on C jo jäänyt pieneksi.. Näihin on ihana viha-rakkaussuhde. Toisaalta on kiva pukea päälle tietynlaisia vaatteita ja tietää, että ne näyttävät päälläni paremmalta ison rintavarustuksen ansiosta. Mutta toisaalta ei ole kovin hauskaa yrittää luoda katsekontaktia vastakkaista sukupuolta olevan henkilön kanssa, kun tämän katse vaeltaa jossain leukani alapuolella.Pukeutumistyylini vaihtelee paljon päivittäin, mielialan mukaan. Toisinaan jaksaa jopa laittautua, änkeytyä korkokenkiin silläkin uhalla ettei seuraavana päivänä pystykään kävelemään mihinkään ja laittaa päälle naiselliset vaattet vaikka niissä aina ulkona jäätyykin. Toisaalta on aamuja, jolloin vain kiskon jalkaani miestenosastolta ostetut hieman liian isot, lököttävät, harmaat collegehousut ja heitän niskaani viime kesän huippuostoksen, hitusen liian ison (en selvästikään osaa ostaa sopivia vaatteita) Amorphis-bändihupparini. Näinä päivänä näytän siis wannabe-hopparilta, wannabe-etuliitteen voisi jättää pois jos ostaisin huppariksi jonkun muun kuin metallibändin bändipaidan.
Siinä kai C:n ulkonäön tärkeimmät aspektit.
Miten teillä muuten näkyy uusi pohjani? Linkkien kuuluisi olla valkoisia, mutta minulla ne näkyvät sinisinä kuten edellisenkin pohjan kohdalla. Ainoastaan tekstiä kirjoittaessa ja esikatseluun mennessä linkit näkyvät kuten kuuluisikin..
30.09.2008 - 10:59
Mistä tietää, mitä on kahden ihmisen välillä menossa? Jos ei tahtoisi kysyä. Kysyminen voi pelästyttää toisen pois ja ongelma on ratkaistu hetkessä..
Cupido päätyi monen mutkan kautta sunnuntaina Herran luo.. Tuli vietettyä ilta, yö ja maanantai-aamupäivä yhdessä ja nyt Cupido on ihan sekaisin. Tosin ei kovin suuri yllätys, kun ottaa huomioon että ongelma koskee miehiä..
C haluaisi kovasti tietää, mitä nyt. C panikoi sunnuntai-iltana Herran sylissä sitä, että sattuuko tässä taas ja onko kyseessä vain jo pian traditioksi muodostuva yön mittainen reunion. Herra lupaili, että pikkuhiljaa etenemällä voitaisiin katsella josko sietäisimme toisiamme hieman paremmin kuin puoli vuotta sitten.
Miten edetään pikkuhiljaa ? Käymällä kahvilla silloin tällöin, vähän kuin treffailemalla uudelleen ? Miten voi edetä pikkuhiljaa kaukosuhteessa, jossa osapuolet ovat tunteneet toisensa 11 vuotta, eikö silloin tunnu teennäiseltä istuskella kahvilassa kertomassa elämästään..
|
 Blogi aloitettu 29.7.2008
C seuraa näitä blogeja
Heijastuspinta
Vaikken muuten muotiblogeista tykkääkään, tähän olen koukuttunut.
Ikisinkku
Fenii innoitti minua vihdoinkin toteuttamaan päässäni pyörineet bloginperustusaikeet ja keksimään blogille myös aiheen.
En vaan osaa!
Iki-ihanan Kiroilevan Siilin tekijän sarjakuvablogiC seuraa myös mooonia muita blogeja, mutta ei ihan yhtä aktiivisesti kuin näitä kolmea.
|
