Kuten varmaan kaikki (jos teitä on) vakkarikävijät on huomanneet, päivitykset olleet viimeisen kuukauden olemattomia ja sitä ennenkin jo päivitystahti laski tasaisen varmasti.. Koska Google Analyticsin mukaan täällä oikeasti edelleen joku käy, ajattelin että kaipa mun nyt pitää jotain kirjoittaa.. Tuskin tulen jatkamaan tätä blogia, koska juuri nyt en jaksa edes ajatella ihmissuhteita ja miehiä, saati sitten kirjoittaa niistä. Lisäksi kevään kirjoitukset ja töiden ja kämpän etsiminen vie kaiken energian, joten blogin ajatteleminenkin on alkanut olemaan pakkopullaa. Ja tämähän piti nimenomaan olla ajanvietettä ja tapa purkaa ajatuksia, joten ajattelin nyt lopettaa kirjoittamisen joko kokonaan tai pitää taukoa kunnes kirjoittaminen kiinnostaa taas. Siksi en siis poista tunnustani kokonaan.. Mutta jooh, hyviä jatkoja kaikille lukijoille ja toivottavasti eksytte takaisin jos joskus tulevaisuudessa jatkan kirjoittelua.
Ja kaipa sitä hyvät joulutkin pitää toivotella. Sekä mukiinmenevää vuotta 2009.
tiistai, 23. joulukuu 2008
Hei hei
lauantai, 29. marraskuu 2008
Taas haaste
Haa, löysin Feniin blogista mukavalta kuulostavan haasteen, jonka ajattelin tehdä. Välttelen varsinaisen postauksen kirjoittamista näin, aiheesta ei nimittäin ole aavistustakaan. Joku sais kyllä vähän vihjailla, mistä voisin kirjoittaa.
1. Miten valitsit blogisi nimen ja nimimerkkisi?
Nimimerkkihän on sama kuin blogin nimikin. Ja nimen selitin heti ensimmäisessä postauksessani. Muistin virkistykseksi todettakoon, että nimi tulee eräästä jännärikirjasta jossa murhaajaa kutsutaan nimellä Cupido. Kirja sattui olemaan pöydälläni, kun blogin aloittamisen keksin, joten varastin nimen siltä.
2. Miksi aloitit bloggaamisen?
Löysin eräältä keskustelupalstalta Feniin aloittaman viestiketjun, jossa kyseltiin ihmissuhdeblogien perään. Sitä kautta löysin Ikisinkun ja luettuani sitä päätin että hitot, nyt toteutan päässäni pyörivät ajatukset blogista kun aihekin piirtyi vähän selkeämpänä mieleen kuin ennen.
3. Mikä on ollut parasta, mitä tähän mennessä olet kokenut bloggaamisen kautta? Entä ikävintä?
Ikävintä on tähän mennessä olleet vain satunnaisesti päässäni pyörivät pohdinnat siitä, mitä kävisi jos joku tuttu löytäisi blogini ja tunnistaisi minut. Erityisesti tietysti panikoin sitä, jos Herra joskus eksyy tänne.. Ja parasta, hmm. Kun tuo luku kävijälaskurissa hitaasti kasvaa koko ajan ja tiedän, että joku oikeasti lukee näitä vuodatuksiani. En ole koskaan ollut kovin luottavainen kirjoitustaitojeni suhteen ja siksi on ollut kiva huomata, että kirjoitan ainakin sen verran kiinnostavasti että jotkut jaksavat seurata tätä blogia säännöllisesti ja satunnaisetkin kävijät lukevat useampia postauksia, ainakin Google Analyticsin mukaan.
4. Mitä uskot blogillesi tapahtuvan vuonna 2009?
Uskon, että jatkan samaa rataa. Toisinaan jaksan päivitellä useammin, toisinaan harvemmin. Aihepiiri saattaa muuttua hienoisesti kotoamuuton jälkeen, kun panikoin lähinnä day-to-day-selviytymistä, mutta uskoisin jatkossakin pääasiassa käsitteleväni parisuhteita ja niiden vaikeutta. Herran kanssa säätö jatkuu varmasti (varsinkin, kun tulen muuttamaan hänen kotikaupunkiinsa) , joten jos en enää keksi mitään yleistä asiaa niin vuodatan vain omia suhdesotkujani. Blogin alkuperäinen tarkoitushan oli purkaa ajatuksia jonnekin, kun ei kavereillekaan kehtaa koko ajan vuodattaa, joten tulevaisuuskin näyttää aika turvatulta.
1. Miten valitsit blogisi nimen ja nimimerkkisi?
Nimimerkkihän on sama kuin blogin nimikin. Ja nimen selitin heti ensimmäisessä postauksessani. Muistin virkistykseksi todettakoon, että nimi tulee eräästä jännärikirjasta jossa murhaajaa kutsutaan nimellä Cupido. Kirja sattui olemaan pöydälläni, kun blogin aloittamisen keksin, joten varastin nimen siltä.
2. Miksi aloitit bloggaamisen?
Löysin eräältä keskustelupalstalta Feniin aloittaman viestiketjun, jossa kyseltiin ihmissuhdeblogien perään. Sitä kautta löysin Ikisinkun ja luettuani sitä päätin että hitot, nyt toteutan päässäni pyörivät ajatukset blogista kun aihekin piirtyi vähän selkeämpänä mieleen kuin ennen.
3. Mikä on ollut parasta, mitä tähän mennessä olet kokenut bloggaamisen kautta? Entä ikävintä?
Ikävintä on tähän mennessä olleet vain satunnaisesti päässäni pyörivät pohdinnat siitä, mitä kävisi jos joku tuttu löytäisi blogini ja tunnistaisi minut. Erityisesti tietysti panikoin sitä, jos Herra joskus eksyy tänne.. Ja parasta, hmm. Kun tuo luku kävijälaskurissa hitaasti kasvaa koko ajan ja tiedän, että joku oikeasti lukee näitä vuodatuksiani. En ole koskaan ollut kovin luottavainen kirjoitustaitojeni suhteen ja siksi on ollut kiva huomata, että kirjoitan ainakin sen verran kiinnostavasti että jotkut jaksavat seurata tätä blogia säännöllisesti ja satunnaisetkin kävijät lukevat useampia postauksia, ainakin Google Analyticsin mukaan.
4. Mitä uskot blogillesi tapahtuvan vuonna 2009?
Uskon, että jatkan samaa rataa. Toisinaan jaksan päivitellä useammin, toisinaan harvemmin. Aihepiiri saattaa muuttua hienoisesti kotoamuuton jälkeen, kun panikoin lähinnä day-to-day-selviytymistä, mutta uskoisin jatkossakin pääasiassa käsitteleväni parisuhteita ja niiden vaikeutta. Herran kanssa säätö jatkuu varmasti (varsinkin, kun tulen muuttamaan hänen kotikaupunkiinsa) , joten jos en enää keksi mitään yleistä asiaa niin vuodatan vain omia suhdesotkujani. Blogin alkuperäinen tarkoitushan oli purkaa ajatuksia jonnekin, kun ei kavereillekaan kehtaa koko ajan vuodattaa, joten tulevaisuuskin näyttää aika turvatulta.
perjantai, 21. marraskuu 2008
Suunnitelmallisuus ja suunnittelemattomuus
Kumpi sinä olet: ihminen, joka ei lähde mihinkään ilman kalenteria ja aikatauluttaa elämänsä useita viikkoja eteenpäin vai ihminen, joka ei vielä samana päivänäkään ole varma siitä, mitä tekee illalla mutta ei stressaa asiasta? C kuuluu ensimmäiseen ihmisryhmään, varsinkin vielä vuosi sitten kalenteri oli välttämättömyys ja sieltä löytyi suunnitelmia monen viikon päähän. Nykyään olen oppinut ottamaan hieman rennommin, aina ei tarvitse tietää etukäteen tietyn päivän suunnitelmia eikä maailma kaadu, jos suunnitelmat muuttuvatkin viime hetkellä.
Mutta tarkoituksenani ei ole kirjoittaa näistä kahdesta ihmistyypistä vaan niiden sopimisesta yhteen. Voiko spontaani hetkessäeläjä tulla toimeen kumppanin kanssa, joka vaatii saada tietää suunnitelmista vähintään useita päiviä ennen tapahtumia? Ja voiko elämäänsä kontrollia haluava jaksaa puolisonsa ainaisia suunnitelmanmuutoksia ja "en mä tiiä vielä"-vastauksia?
Yllätysyllätys C:ltä löytyy omakohtaista kokemusta tästä(kin) asiasta, en kai kirjoittaisikaan asiasta josta en tietäisi mitään. Herra oli tässäkin vastakohtani, hän ei tosiaankaan tiedä menojaan vielä samana päivänäkään ja vain suuttuu, jos häntä yrittää saada pohtimaan suunnitelmaan hieman pidemmälle.. Ehkä eniten tuo suunnitelmattomuus otti päähän kaukosuhteen takia. On oikein hauska yrittää suunnitella, milloin mahdollisesti voisi nähdä toista, kun haluaisi tietää asiasta edes viikon etukäteen ihan jo rahatilanteen takia ja toinen ahdistuu jos kyselee seuraavien viikonloppujen aikataulua..
Toisaalta vanha viisaushan toteaa, että vastakohdat vetävät toisiaan puoleensa ja ainakin tässä asiassa se pitää paikkaansa. Jos parisuhteen molemmat osapuolet ovat kalenteri kädessä eläviä kontrollifriikkejä, elämästä tulee helposti tylsää ja parisuhde on aikataulutettu minuutin tarkkuudella, siitä ovat spontaani seksi tai yllätysvierailut kaukana. Jos taas molemmat elävät hetkessä, käy helposti niin että alkuhuuman jälkeen suhde laimenee ja loppuu kuin itsestään, kun kumpikaan ei panosta toisen näkemiseen vaan kumpikin lähtee hetken mielijohteesta kavereiden mukaan vaikka kumppania olisi pitänyt nähdä.
Mutta tarkoituksenani ei ole kirjoittaa näistä kahdesta ihmistyypistä vaan niiden sopimisesta yhteen. Voiko spontaani hetkessäeläjä tulla toimeen kumppanin kanssa, joka vaatii saada tietää suunnitelmista vähintään useita päiviä ennen tapahtumia? Ja voiko elämäänsä kontrollia haluava jaksaa puolisonsa ainaisia suunnitelmanmuutoksia ja "en mä tiiä vielä"-vastauksia?
Yllätysyllätys C:ltä löytyy omakohtaista kokemusta tästä(kin) asiasta, en kai kirjoittaisikaan asiasta josta en tietäisi mitään. Herra oli tässäkin vastakohtani, hän ei tosiaankaan tiedä menojaan vielä samana päivänäkään ja vain suuttuu, jos häntä yrittää saada pohtimaan suunnitelmaan hieman pidemmälle.. Ehkä eniten tuo suunnitelmattomuus otti päähän kaukosuhteen takia. On oikein hauska yrittää suunnitella, milloin mahdollisesti voisi nähdä toista, kun haluaisi tietää asiasta edes viikon etukäteen ihan jo rahatilanteen takia ja toinen ahdistuu jos kyselee seuraavien viikonloppujen aikataulua..
Toisaalta vanha viisaushan toteaa, että vastakohdat vetävät toisiaan puoleensa ja ainakin tässä asiassa se pitää paikkaansa. Jos parisuhteen molemmat osapuolet ovat kalenteri kädessä eläviä kontrollifriikkejä, elämästä tulee helposti tylsää ja parisuhde on aikataulutettu minuutin tarkkuudella, siitä ovat spontaani seksi tai yllätysvierailut kaukana. Jos taas molemmat elävät hetkessä, käy helposti niin että alkuhuuman jälkeen suhde laimenee ja loppuu kuin itsestään, kun kumpikaan ei panosta toisen näkemiseen vaan kumpikin lähtee hetken mielijohteesta kavereiden mukaan vaikka kumppania olisi pitänyt nähdä.
tiistai, 18. marraskuu 2008
Haaste
Fenii haastoi minut.
Polttavimmat asiat, top4:
En haasta erityisesti ketään. Jokainen joka haluaa, tehköön.
Polttavimmat asiat, top4:
1. Kirjoitusten tulokset. Ne on maanneet koulun kansliassa jo viime perjantaista asti, mutta olen ollut raukka enkä uskalla käydä kysymässä niitä.
2. Työnhaku. Miten voi olla näin vaikeaa löytää töitä edes tästä läheltä kun pääsee henkilökohtaisesti kyselemään yrityksiin. Ja miten paljon vaikeampaa tuleekaan olemaan töiden hakeminen 250km päästä, kohta pitäisi jo alkaa etsiskelemään aktiivisesti.
3. Edelliseen kohtaan liittyen kämpän haku ja tavaroiden hamstraaminen. Toivottavasti jo muutaman kuukauden päästä olisi tiedossa muutto pois kotoa, siksi pitää nyt kerätä kaikki tärkeimmät tavarat kun vielä pappa ja mamma betalar.
En haasta erityisesti ketään. Jokainen joka haluaa, tehköön.
lauantai, 15. marraskuu 2008
Romantiikasta
Naistenlehdet ovat pullollaan ohjeita siihen, miten miehestä saa romanttisemman ja miten luoda romanttinen ympäristö illalliselle, kosinnalle tai vaikka siivouspäivälle. Mutta mitä romantiikka on? Ja miksi miehet stereotyyppisesti ovat epäromanttisia ja naiset niitä, jotka haaveilevat lisäromantiikasta suhteeseen?
Romantiikka. Sana tuo minulle mieleen lähinnä kynttilöitä aseteltuna eri paikkoihin, jotain imelää musiikkia ja parin söpöilemässä sohvalla. Olen ehkä maailman epäromanttisin nainen, kynttilät varsinkin ovat minulle lähinnä kauhistus ja jos niitä on jossain palamassa, keskityn lähinnä mahdollisten palovaarojen pohtimiseen ja unohdan, että vieressäni istuisi miespuolinen henkilö johon olisi tarkoitus kiinnittää huomiota. Tylsistyn myös kuoliaaksi, jos minut istutetaan sohvaan katsomaan jotain romanttista draamaa siinä toivossa että kyynelehtiessäni elokuvan lopputekstien aikana erehtyisin suhtautumaan positiivisesti miespuolisen henkilön lähentelyihin. Minulle romantiikka on enemmänkin sitä, että mies huomio minua pienillä asioilla arjessa. Nimenomaan pienillä, muistaa vaikkapa ostaa kotiinsa minun lempisiideriäni tietäessään että olen tulossa kylään tai poistaa soittolistaltaan pahimmat teknokappaleet yhden illan ajaksi. Jos mies sen sijaan ilmestyy oveni taakse kukkapaketin kanssa, kukat lentävät roskiin ja mies jää ilman toivomaansa palkkiota "romanttisuudestaan".. Mikä kukkien funktio edes oikein on, ne haisevat, keräävät kesäisin ötököitä, ne kuihtuvat pois muutaman päivän jälkeen? Turhaa rahanmenoa.
Kuten jo aiemmin on käynyt selväksi, Herra ja minä olemme täysin toistemme vastakohtia. Niin myös romanttisuuden kohdalla. Herra osaa olla ja on romanttinen. Tai ainakin yrittää olla, teen kyllä yritykset tyhjiksi melko nopeasti. Kaikkien aikojen ensimmäinen riitammekin koski tätä, Herra halusi ostaa minulle joululahjan mutta kielsin ostamasta koska en juhli joulua enkä pidä lahjomistraditiosta. Herra loukkaantui ja riita oli valmis. Sen jälkeen opin sietämään edes jonkunlaista romanttisuutta Herran puolelta, eniten ehkä mieltä lämmittivät hänen tekstiviestinsä joihin oli leperrelty kaikenlaista yliromanttista. Myös biisi, jonka hän sävelsi minulle, oli ihan kiva yllätys koska se ei ollut mikään rakkauslaulu vaan kunnon metallia.
Romanttisuudet Herran puolelta loppuivat tietysti eron aikoihin. Kesällä ja nyt syksyllä, yllättäen yhteyttä ottaessaan, tekstiviesteissä oli kuitenkin taas niitä yliromanttisia sepustuksia. Mutta kaikkein romanttisimman asian Herra teki viime viikonloppuna. Sain tekstiviestin perjantai-iltana yhdentoista aikaan, että jos hän vain saa kyydin, tulisi kylään. Ja pian jo soikin puhelin, että on kolmen minuutin päästä pihassa.. Yhtä aikaa olin taivaissa, koska en edes tiennyt hänen olevan lähelläkään kotikaupunkiani ja samalla vihainen, koska hänen isänsä luota ei todellakaan saavuta meille kolmessa minuutissa joten hän oli jo matkalla kysyessään sopiiko tulla, oli siis varma etten vastaa ei.. Mutta olihan se silti aika romanttisesti tehty, tuollainen yllätysvierailu. Vaikka vierailun funktio taisikin olla vain seksi.
Ja tästä postauksesta voi rivien välistä lukea, että Herran kanssa edelleen sekava tilanne menossa. Saa nähdä mitä tästä tulee tai ei tule.
Romantiikka. Sana tuo minulle mieleen lähinnä kynttilöitä aseteltuna eri paikkoihin, jotain imelää musiikkia ja parin söpöilemässä sohvalla. Olen ehkä maailman epäromanttisin nainen, kynttilät varsinkin ovat minulle lähinnä kauhistus ja jos niitä on jossain palamassa, keskityn lähinnä mahdollisten palovaarojen pohtimiseen ja unohdan, että vieressäni istuisi miespuolinen henkilö johon olisi tarkoitus kiinnittää huomiota. Tylsistyn myös kuoliaaksi, jos minut istutetaan sohvaan katsomaan jotain romanttista draamaa siinä toivossa että kyynelehtiessäni elokuvan lopputekstien aikana erehtyisin suhtautumaan positiivisesti miespuolisen henkilön lähentelyihin. Minulle romantiikka on enemmänkin sitä, että mies huomio minua pienillä asioilla arjessa. Nimenomaan pienillä, muistaa vaikkapa ostaa kotiinsa minun lempisiideriäni tietäessään että olen tulossa kylään tai poistaa soittolistaltaan pahimmat teknokappaleet yhden illan ajaksi. Jos mies sen sijaan ilmestyy oveni taakse kukkapaketin kanssa, kukat lentävät roskiin ja mies jää ilman toivomaansa palkkiota "romanttisuudestaan".. Mikä kukkien funktio edes oikein on, ne haisevat, keräävät kesäisin ötököitä, ne kuihtuvat pois muutaman päivän jälkeen? Turhaa rahanmenoa.
Kuten jo aiemmin on käynyt selväksi, Herra ja minä olemme täysin toistemme vastakohtia. Niin myös romanttisuuden kohdalla. Herra osaa olla ja on romanttinen. Tai ainakin yrittää olla, teen kyllä yritykset tyhjiksi melko nopeasti. Kaikkien aikojen ensimmäinen riitammekin koski tätä, Herra halusi ostaa minulle joululahjan mutta kielsin ostamasta koska en juhli joulua enkä pidä lahjomistraditiosta. Herra loukkaantui ja riita oli valmis. Sen jälkeen opin sietämään edes jonkunlaista romanttisuutta Herran puolelta, eniten ehkä mieltä lämmittivät hänen tekstiviestinsä joihin oli leperrelty kaikenlaista yliromanttista. Myös biisi, jonka hän sävelsi minulle, oli ihan kiva yllätys koska se ei ollut mikään rakkauslaulu vaan kunnon metallia.
Romanttisuudet Herran puolelta loppuivat tietysti eron aikoihin. Kesällä ja nyt syksyllä, yllättäen yhteyttä ottaessaan, tekstiviesteissä oli kuitenkin taas niitä yliromanttisia sepustuksia. Mutta kaikkein romanttisimman asian Herra teki viime viikonloppuna. Sain tekstiviestin perjantai-iltana yhdentoista aikaan, että jos hän vain saa kyydin, tulisi kylään. Ja pian jo soikin puhelin, että on kolmen minuutin päästä pihassa.. Yhtä aikaa olin taivaissa, koska en edes tiennyt hänen olevan lähelläkään kotikaupunkiani ja samalla vihainen, koska hänen isänsä luota ei todellakaan saavuta meille kolmessa minuutissa joten hän oli jo matkalla kysyessään sopiiko tulla, oli siis varma etten vastaa ei.. Mutta olihan se silti aika romanttisesti tehty, tuollainen yllätysvierailu. Vaikka vierailun funktio taisikin olla vain seksi.
Ja tästä postauksesta voi rivien välistä lukea, että Herran kanssa edelleen sekava tilanne menossa. Saa nähdä mitä tästä tulee tai ei tule.
