Erään myös kaukosuhteessa eläneen kaverin kanssa tuli taas tänään jauhettua kaukosuhteen huonoja puolia ja vannottua tyypilliseen tapaamme, että "ei enää ikinä!". Mutta nyt huomaan ajattelevani, että "miksikäs ei"..

On totta, että kaukosuhde on vaivalloisempi kuin lähisuhde. Jokainen tapaaminen pitää sopia etukäteen ja pohtia, kumpi nyt matkustaakaan kumman luo. Myös rahaa kuluu ihan kiitettävästi pelkästään matkustamiseen, kulki väliä sitten omalla autolla tai julkisilla kulkuneuvoilla. Monet kuvittelevat, että mitä enemmän välimatkaa, sen vaikeampi suhdetta on ylläpitää. Omasta kokemuksesta voin sanoa tämän olevan täysin väärin, sillä välimatkaa merkittävämpi tekijä ovat kahden ihmisen asuinpaikkojen väliset kulkuyhteydet. Minulla oli onnea, sillä melko pitkästä välimatkasta huolimatta busseja Herra X:n kaupunkiin lähti puolentoista tunnin välein ympäri vuorokauden. Kaverillani ei lyhyemmästä välimatkasta (n. 100km) huolimatta ollut yhtä hyvä tuuri, busseja miehensä luo lähti kaksi päivässä.

Kaukosuhteessa tapaamisille tulee helposti liikaa paineita. Kun toista ei näe aina kun haluaisi, varsinkin suhteen alussa yritetään tehdä yhteisistä viikonlopuista liiankin spesiaaleja ja lopulta kumpikin väsyy siihen liikaan yrittämiseen. Toisaalta olen sitä mieltä, että pieni tsemppaus aina toisen nähdessä on vain hyväksi ja pitää sen paljon puhutun arjen kaukana. Sitä paitsi mikään ei ole ihanampi tunne kuin perhoset vatsanpohjassa, kun linja-auto/juna/auto lähestyy rakkaansa asuinkaupunkia.

Eniten olen kaukosuhteen puolella oman ajan takia. On totta, että lähisuhteessakin sitä omaa aikaa voi ottaa niin paljon kuin haluaa, mutta minä en kaukosuhteen jälkeen osaisi ottaa. Mahdollisuus nähdä kumppania ihan milloin haluaa, tuntuisi liian jännittävältä ja kiinnostavalta ja ainakin suhteen alku menisi varmasti tiivisti yhdessä, jos mies ei asettaisi yhdessäololle rajoituksia. Kaukosuhteessa oma aika ei ole itse päätettävää, ei vain ole muita mahdollisuuksia. Siksi minunlaiselleni roikkujalle kaukosuhde on loistava ratkaisu, kun ei itse tarvitse päättää nähdäänkö nyt vai ei. Koulu ja työt päättävät sen minun puolestani.

Luultavasti sopeutuisin taas lähisuhteeseen, aivan samoin kuin sopeuduin kaukosuhteeseen keväällä -07. Mutta tällä hetkellä taidan olla enemmän kaukosuhteen puolella, kunhan se olisi lyhytaikainen. Haussa siis mies, joka asuisi tulevassa opiskelukaupungissani tai olisi valmis muuttamaan sinne vuoden tai parin päästä. Etsinnät alkakoon.