Stereotypiat appivanhemmista eivät yleensä ole kovin positiivisia. Varsinkin anopeista on vaikka minkälaisia kauhukertomuksia, nenänsä joka paikkaan tunkevasta nuuskijasta välinpitämättömiin ignooraajiin. Miten poikaystävän perheen kanssa voi tulla toimeen?

Ensimmäisen eksäni äiti ei noteeraanut minua mitenkään, puolen vuoden seurustelun aikana ei tainnut sanoa minulle sanaakaan vaikka aika ahkerasti heidän luonaan kyläilinkin. Eksä vain hoki, että on ihan normaalia ettei hänen äitinsä sano yhtään mitään. Ei, ei mennyt läpi. Ehdin käydä päässäni läpi kaikki mahdolliset syyt hiljaisuuteen ja lopulta päättelin, etten vain ollut tarpeeksi hyvä heidän pojalleen. Päätin myös olla välittämättä anoppikokelaan mielipiteestä, hänen poikansa kanssahan minä seurustelin enkä hänen. Luultavasti mielenterveys säilyi tuon päätöksen ansiosta, oli kyllä aika piinaavaa tuntea itsensä epätervetulleeksi kun ei edes tervehdykseen vastattu.

Herra X:n äiti taas oli aivan unelma-anoppikokelas! Hänen luonteeseensa kuuluu suorapuheisuus ja aluksi oli kova tottuminen siihen, että minä sain haukkuja ihan samalla tavalla kuin Herra ja sisaruksensakin. Muutaman kerran itkinkin Herralle hänen äitinsä ilkeitä sanoja. Mutta toisaalta tunsin itseni heti tervetulleeksi, kuin kuuluisin perheeseen. Ja siihen suorapuheisuuteenkin tottuu ja muutaman kuukauden päästä osasin jo vastata samalla mitalla takaisin. Viihdyin Herran luona paremmin kuin omassa kotonani, hänen äidilleen purin kaikki työ- ja kouluhuoleni ja riidat Herran kanssa. Aina kun saavuin heille, anoppikokelas oli ensimmäisenä ovella vastassa ja halasi ja kyseli kuulumiset samantien. Myös vierailujen ulkopuolella tuli pidettyä yhteyttä soitellen ja tekstaillen ja sitä teemme edelleen, vaikka Herran ja minun erosta onkin "jo" neljä kuukautta. Luultavasti syynä hyviin väleihimme on ex-anoppikokelaan nuoruus, hän on vasta 35 ja tuntuu vielä nuoremmalta. Viimeksi tänään soittelin hänen kanssaan, pyytelin abiristeilylle valvojaksi (suostui !) ja on jo päätetty mennä yhdessä baariin kunhan minä täysi-ikäistyn.

Miten tulen toimeen seuraavan anoppikokelaani kanssa, kun Herran äitiä parempaa anoppia ei voi olla olemassakaan ?


Appiukot onkin sitten asia erikseen.. Niitä voisin laskea itselläni olleen kolme, koska lasken myös Herran isäpuolen ex-appiukkokokelaakseni. En oikein tiedä, miten appiukkoon edes kuuluisi suhtautua. Jos anoppi ihannetapauksessa on kiva kaveri, niin mikä appiukko sitten olisi? Ensimmäisen eksän isä suhtautui minuun täysin samalla tavalla kuin vaimonsakin, joten eipä siitä sen enempää. Herran isäpuoli taas oli melko hiljainen tyyppi, mutta vähän avautuessaan (ja humalassa) erittäin mukavaa seuraa ja vaikutti ainakin tykkäävän minusta.

Herran isää taas en ymmärtänyt enkä ymmärrä vieläkään yhtään. Olimme toistemme kimpussa aina, vittuilimme, piikittelimme, jne. Herrakin totesi ettei meitä kahta voi samaan huoneeseen jättää keskenämme kun jompikumpi murhaa toisen. Luultavasti Herran isä oli mustasukkainen Herrasta minulle. Asumme siis ex-appiukkokokelaan kanssa samassa kaupungissa ja Herra kaaaaukana, joten täällä viettämänsä viikonloput Herra joutui jakamaan minun, kavereidensa ja isänsä kesken. Jos minua ei olisi ollut, Herran isä olisi nähnyt poikaansa paljon enemmän. Tosin en ymmärrä logiikkaa siinä, että minua kiellettiin käymästä heillä. Jos oltaisiin Herran kanssa oltu siellä, Herra olisi voinut hengata isänsä kanssakin. Mutta tuon periaatteen takia vierailut oli aika vähäisiä. Ja vaikka erotessa olin riemuissani ajatuksesta, ettei ex-appiukkokokelasta tarvitse enää kestää, ilo oli lyhytaikainen. Edelleen joudutaan silloin tällöin sietämään toisiamme Herran siskon takia.


Entäs poikaystävän sisarukset? Mieluiten haluaisin poikaystävän, jolla ei ole sisaruksia ollenkaan niin ei tätäkään tarvitsisi pohtia. Ensimmäisen eksäni sisarukset olivat kyllä jo niin vanhoja, etten tainnut tavata heitä kuin pari kertaa ja silloin suhtautuivat minuun melko kohteliaasti. Joten olihan se melkein kuin olisi seurustellut sisaruksettoman miehen kanssa.

Yllätysyllätys, Herran perheen kohdalla sisaruksetkin olivat aiempien kokemuksieni vastakohtia. Herra on perheensä vanhin lapsi ja hänellä on kolme pikkusisarusta. Nuorin pikkuveli syntyi vasta Herran ja minun seurusteltua jo muutaman kuukauden (nyt siis 1v 2kk), vanhempi pikkuveli oli viisi vee (nyt 6v) ja Herran ainoa sisko oli 12 (nyt 13v). En ole lapsista tykännyt koskaan ja siksi tuon viisivuotiaan veljen kanssa jäikin välit vähän etäisiksi, välillä rakenneltiin legoilla mutta muuten ei juuri kommunikoitu. Nuorempi veli taas sulatti sydämeni täysin. Olin aina ollut sitä mieltä, että vauvat on kaikista ärsyttävimpiä mutta Herran vauvaveli ainakin on aivan ihana. Herra olisi kyllä saanut jättää minut vasta sitten, kun vauvaveli olisi ehtinyt oppia puhumaan ja kävelemään, nyt jää ekat askeleet näkemättä.

Herran sisko on vähän omituinen tapaus sinänsä, etten tiedä millainen ystävyyssuhteemme oikein on. Herran kanssa seurustellessa tultiin hyvin juttuun kun heillä kävin, mutta ei erityisemmin pidetty yhteyttä muuten. Nyt Herran siskon muutettua tänne kaupunkiin isänsä luo, ollaan hengailtu yhdessä melko paljonkin. Koulut on samassa rakennuksessa, joten välitunneilla tulee joskus nähtyä tai käytyä tupakalla yhdessä. Ehkä olen hänelle kuin isosisko, koska kertoo minulle jutut joista ei vanhemmilleen puhu mutta hän myös salailee minulta joitain juttuja, koska tietää että vetäisin pultit ja alkaisin saarnaamaan. Ja juuri tämän siskon takia pitää siis nykyään kommunikoida myös ex-appiukkokokelaan kanssa, kun heidän luonaan käyn kylässä.

Pelottaa jo nyt, millaisen perheen keskelle joudun kunhan uuden miehen löydän.


Cupidon tietokone sanoi sopimuksensa irti, siitä johtuu tämä hiljaiselo tällä kertaa.

Miksi tuli tyytyväinen tai iloinen fiilis, kun ex-anoppikokelas sanoi että Herra on nyt ihan yksin eikä seurustele kenenkään kanssa?