Herra on ottanut kielikorun. Sain lähes sydänkohtauksen, kun kuulin tuosta maanantaina. Itse asiassa jopa kahden asian takia.

A. Herra ilmoitti tuon itse. Tekstiviestillä. Siis mitä? Ensin jättää, sitten ottaa yhteyttä ja sitten jättääkin taas. Ja nyt vastaa minun epäystävälliseen viestiini, jossa kysyin kuulumisia sivulauseessa, ystävällisesti ja jopa kertoo kuulumisiaan. Mutta voisiko joku selventää, mitä lauseen ”Otin perjantaina kielikorun ja silleen” loppuosa tarkoittaa. ”Ja silleen”, täh ?

B. Kielikoru? Mitä Herra on miettinyt. Tai itse asiassa, miksei ole miettinyt mitään. Kielikoru on ihan jees joillakin, mutta Herra ei tosiaankaan kuulu näihin joihinkin. Eihän se ikinä hymyile suu auki, naura tai edes puhu niin paljon että koru koskaan näkyisi. Se on vain tiellä suudellessa ja törröttää tarpeettomana suussa. Tosin, genitaali- ja nännilävistysten ohella tuo taitaa olla ainut lävistys, jonka Herra edes voi ottaa, koska valmistuu asiakaspalvelutehtäviin ja ainakaan nyt opiskeluaikana opettajat eivät suhtaudu lävistyksiin suopeasti.

Mä en pahemmin lävistysten ystävä ole vaikka ne joillekin sopiikin ihan loistavasti. Yksi lävistys tosin on ylitse muiden, kulmakoru. Jalat lähtee alta lähes saman tien, kun vastaan kävelee muuten tavanomaisen näköinen miespuolinen otus, jos vain kulmakoru löytyy, ah. Tosin se parta pitää olla, siitä en tingi.